Yritys

Yritys

Peprec Oy tylee sanoista Pohjanmaan Erikoispurku Recycling eli Pohjanmaan erikoispurku kierrätys. Olemme aloittaneet kierrätykseen ja hyötykäyttöön perustuvan toimintamme helmikuussa 2018. Henkilökunnallamme on pitkä kokemus jätealasta ja haemme koko ajan uutta oppia ja tietoa jatkuvasti kehittyvästä alastamme, jolloin voimme tarjota asiakkaillemme parhaan ja ajankohtaisimman palvelun. Olemme nykyaikainen, joustava ja asiakkaan tarpeisiin mukautuva jätehuoltoyritys. Tavoitteenamme on parantaa alueen jätteiden hyötykäyttömahdollisuuksia ja näin ollen omalta osaltamme turvata valtakunnallisten kierrätystavoitteiden toteutumista.

 

Laitoksemme sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kuortaneen Leppälänkylässä. Laitoksellamme otamme vastaan kiviaineksia, puumateriaaleja, metalleja, rakennus- ja purkujätteitä sekä yritysten erilliskerättyjä ja sekalaisia jätteitä. Lajiteltu ja käsitelty materiaali toimitetaan hyödynnettäväksi tai jatkokäsiteltäväksi hyötykäyttöä varten. Vain jätejakeet, joita ei voida hyödyntää, toimitetaan loppusijoitettavaksi. 

 

Emoyhtiö Pohjanmaan Erikoispurku Oy on toiminut purkutoiminnassa jo vuodesta 2008. Pohjanmaan Erikoispurku toimii ympäri Suomen ja sillä on koko toiminnan kattavat sertifioidut toiminnanohjaus- ja ympäristönhallintajärjestelmät sekä työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä.  Jätteet näyttelevät myös purkutöissä suurta osaa ja siitä se ajatus oman jätteenkäsittelylaitoksen perustamisesta lähtikin. Pohjanmaan Erikoispurku Oy on ollut edelläkävijä purkujätteiden lajittelussa ja hyödyntämisessä jo ennen jätelaitoksen perustamista. 

 

Kiinnostuitko palveluistamme
Tietosuojakäytäntö ›